Otetaanpa vertailun vuoksi yksinkertaistettu esimerkki siitä, miten syntyy japanilainen manga-sarjakuva. Alussa on mangaka eli tekijä, joka käsikirjoittaa ja piirtää jälleen kerran hyvän ehdotuksen tarinan ensimmäiseksi luvuksi. Lienevätkö monet hylkäyskirjeet olleet opiksi, mutta hän voittaa kuin voittaakin erään sarjakuvalehden järjestämän kilpailun, saa tarinansa kuukausittaiseen julkaisuun ja päätyy, onnekas kun on, jatkamaan samaa sarjakuvaa muutamaksi vuodeksi muiden samalle yleisölle suunnattujen sarjojen joukossa. Välillä ilmestyy albumeita ja oheistuotteita, mutta kaikki päättyy valitettavasti eräänä päivänä tavallista tylympään puhelinsoittoon toimituspäälliköltä.
Mangaka on siis kuitenkin eräänlainen työnsä sankari, ilmeisesti oikein julkkis? Ei aivan. Hän käyttää tietysti taiteilijanimeä ja esittää itsensä albumien bonussivuilla hupaisana eläinhahmona. Kukaan ei tiedä, miltä hän oikeasti näyttää. Sopii kuitenkin todennäköisesti uskoa, että hän on olemassa. Hänellä on tiettävästi useita avustajia, jotka kokoontuvat kaikkein kiireisimpinä hetkinä saman katon alle lisäilemään taustoja, leikkaamaan rastereita, korjaamaan virheitä ja ehkä myös ruokkimaan mangakaa. He ovat oikea tiimi. Julkaisualustan eli sarjakuvalehtien toimituskunnat osallistuvat iloiseen joukkoon sanelemalla myyntilukuja tiiraillen, mihin suuntaan tuotosta olisi parasta kulloinkin viedä.Mangaka on siis sarjakuvan tekijä. Toki, mutta ympäriltä näyttäisi löytyvän runsaasti niin kaupallisia kuin taiteellisiakin käsipareja. Mangaka sai alkuperäisen idean, muotoili sen paperille, muokkasi sitä jottei menettäisi työtään ja jäi seuraamaan sivusta peli- ja televisiosarjaversioiden syntymistä. Hänen (sala)nimensä jää kuitenkin pokkareiden kansiin ja illuusio tekijästä elää.
Eli toisin ilmaistuna: Teksti – tai muu teos – syntyy prosessissa, jossa tekijä yrittää tilanteen sallimissa rajoissa tuoda itsensä esiin lukuisten osapuolten vuoropuhelussa. Hänen asemansa pönkitetään kulttuurisesti, ja hän sitten korjaa ne kuuluisat oikeudet.
Hei!
VastaaPoistaTässä jonkinlainen lastu, joka liittyy asiaan varsin löyhästi ja historiaan ei ollenkaan. Jos lopputulos ei ole sovelias, voin vielä koittaa kertaalleen uudesta aiheesta. Oli vain pakko lähteä liikkeelle jostain tutusta, kun ideat kävivät vähiin. Niitä kuuluisia omia ajatuksia ei tainnut oikein tulla mukaan, mutta liittyypä teksti ainakin viikon 9 keskusteluun.
Ainakin kirjoitustasi oli hauska lukea. Teksti oli mielestäni hyvin tyypillinen blogiteksti, jossa tavallaan kuivaakin faktaa pyrittiin tuomaan lähemmäs lukijaa tarinan avulla. Blogitekstit saavat mielestäni olla tyyliltään vapaampia myös tällaisessa "asiablogissa".
VastaaPoistaOmaa pohdintaa ei paljoa ollut, mutta saitpahan esille jälleen erilaisen näkökulman tekijyyteen.
Joitakin kirjoja lukiessa jään toisinaan pohtimaan sekä kääntäjän että kustannustoimittajan valtavaa työmäärää. Huonosta tekstistä heidän työnsä kun helposti paistaa läpi.
Kiinnostava lastu tämäkin. Mangakan työpajasta tulee itselleni mieleen renessanssitaiteilijoiden bottegat, jossa useat tekijät toimivat taiteilijan ohjeiden mukaan.
VastaaPoistaKiitos kommenteista. Toivottavasti Annastiinakin on sitä mieltä, että teksti soveltuu kurssille :)
VastaaPoistaJa aivan, toimitustyön tärkeyden näkee juuri silloin, kun sille ei ole jäänyt tarpeeksi aikaa tai rahaa.