Historiankirjoitukseen liittyy aina subjektiivinen näkökulma oli sitten kyseessä valtiohistoria tai henkilöhistoria. Joka kerta tutkija tekee valinnan mihin suuntaan lähtee tutkimustaan viemään ja jokainen kerta tutkija valitsee tulkinnalleen näkökulman. Eri maiden traditiot historiankirjoituksessa ohjaavat omalta osaltaan näitä valintoja. Suomalainen historioitsija näkee vaikkapa talvisodan tapahtumat erilaisessa valossa kuin venäläinen historioitsija. Mitä tapahtuisi jos nämä erilaiset näkökulmat yhdistettäisiin, ja olisiko tällaisen ”yhteisen historian” kirjoittaminen edes mahdollista?
Jyväskylän yliopistossa järjestettiin marraskuun alussa kansainvälinen eurooppalaista historiankirjoitusta koskeva seminaari. Innostus seminaarin järjestämiseen oli tullut Saksan ja Ranskan puuhaamasta yhteisestä historianoppikirjasta. Tarkoituksena on siis yhdistää kaksi historiaa ja kaksi erilaista näkökulmaa uudenlaiseksi oppikirjaksi. Seminaarin yhtenä aihealueena olikin ”Ranskalais-saksalainen historiankirjoitus ranskalaisten ja saksalaisten välisen sovinnon symbolina sekä sovinnon merkitys Euroopassa ja maailmanlaajuisesti”. Karkeasti voidaan siis ajatella, että oppikirjan avulla on tarkoitus ymmärtää ja antaa anteeksi. Ennen kaikkea yhteisen oppikirjan avulla opiskelijat saavat valmiuksia kriittiseen ajatteluun kun heille voidaan tarjota heti erilaisia tulkintoja historiallisten tapahtumien kulusta. Tällainen hanke on osaltaan viemässä historiankirjoituksen traditioita eteenpäin.
Palataksemme kotimaiseen näkökulmaan voidaan varmaan todeta, että Suomen ja Venäjän yhteistä historianoppikirjaa ei ole ihan vähään aikaan odotettavissa. Kaksi vuotta sitten Venäjän tekemästä uudistuksesta historianopetukseen nousi aikamoinen kohu. Eikä syyttä, sillä isänmaalliseen henkeen kirjoitetuissa uusissa oppikirjoissa niin Stalin kuin muutkin neuvostojohtajat esitellään varsin myönteisessä valossa. Myös väärinkäytökset ja ihmisoikeusloukkaukset saavat historiasta oikeutuksensa. Näin ollen uusien sukupolvien näkökulma menneisyydestä tulee perustumaan kaunistellulle totuudelle. Ikäväkseni voinkin todeta, että samalla kun Keski-Euroopassa otetaan askelia eteenpäin niin idässä mennään loikkauksia taaksepäin.
Lähteet:
Eurooppalainen historiankirjoitus- seminaari
Erityisoperaatio uljas historia (Voima 10/2007)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä mielestäni täyttyy blogin yksi tarkoitus; kuulee asioista jotka eivät muuten otsikoihin nouse. Blogit ovat oiva kanava tuoda esille ns. ihmisen kokoisia asioita. Pidin myös tavastasi ottaa selkeästi, mutta silti viileästi kantaa.
VastaaPoistaOlen samoilla linjoilla Teijan kanssa eli teksti oli todella selkeä ja aihe erittäin mielenkiintoinen. Olit jäsentänyt tekstin hyvin, joka kappaleessa tuli esiin jotain uutta sekä omia mielipiteitä. Tekstisi on myös hyvin helppolukuista, mikä sopiikin blogeihin mainiosti.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus!
VastaaPoistaJäin miettimään, olisiko tekstin sisään voinut lisätä linkkejä (tietysti lopusta löytyvät käyttämäsi kaksi lähdettä), koska aihe oli kiintoisa ja ainakin minussa lukijana heräsi jo tekstiä läpikäydessä halu tietää lisää. Tämä linkittäminen tekstin sisään on tietystikin pitkälti makuasia, mutta hauska mahdollisuus kun kyseessä on kuitenkin verkkoteksti.
Toinen asia, joka kiinnitti huomiotani oli se, että teksti oli kokonaan kursiivilla kirjoitettu, mikä oli sinänsä jännittävä ratkaisu. Valitsitko kursiivin tyylikeinoksi vai luettavuuden vuoksi?
Selkeä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Viimeiseen lukuun olisin tosin kaivannut lisää tietoa Venäjän tilasta. Minkälaista materiaalia vanhat historiankirjat tarjosivat ja kuinka suuri ero on uusiin verrattuna?
VastaaPoistaKoetin lukea materiaalia linkkien takaa, mutten saanut sivuja auki, vaan vain ilmoituksia ettei sivua voida avata.
Kuten täällä on jo todettu, yksi tärkeä blogin tehtävä täyttyy tässä, kun esittele uutista, jota ainakaan minä en ole muualta kuullut. Teksti on sisällöltään selkeää ja helppolukuista, vaikkain tuon kursiivin käyttöä ihmettelin myös. Se ei mielestäni helpota tekstin lukemista ruudulta.
VastaaPoistaMinäkään en saanut linkkejen toimimaan. Toisen takaa aukesi joku linkkilista ja toinen ilmoitti, ettei sivua pystytä avaamaan.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Kursiivista olen muiden kanssa samaa mieltä, ja ideat linkitettäviksi sivuiksi ovat hyviä.
VastaaPoistaPohdin hieman tekstin rakennetta. Tuli mieleen, että keskimmäisen kappaleen asiat olisi ehkä voitu siirtää myös aivan alkuun, jolloin olisikin edetty esimerkistä yleiseen. Toisaalta ensimmäinen kappale toimii nyt hyvänä johdatuksena seuraaville.
Tuntuu myös, että blogiympäristössä tällaisetkin asiat ovat jollain tapaa vapaampia. Vaikka tekstin alun olisi hyvä olla kiinnostava, voi pääasiaa säästellä hieman myöhemmäksikin. Blogin lukija voi rauhassa keskittyä vain yhteen asiaan eli tekstin loppuun lukemiseen, toisin kuin kenties täyteen tupatuilla, portaalimaisilla sivuilla.
Kiitos kaikille erittäin hyvistä ja auttavista kommenteista. Tämä blogitehtävä on ollut itselleni aika haastava, mutta ehkä kommenttejen avulla saan tämänkin kirjoitettua luettavampaan muotoon:)
VastaaPoistaKiinnostava teksti. Itsekin olen joskus miettinyt historiaymmärryksen subjektiivisuutta.
VastaaPoistaItseäni koko tekstin kursivointi vähän häiritsi, muuten asettelu oli hyvä.
No niin kursiivi on poistettu ja linkitkin ovat toiminnassa!
VastaaPoistaErittäin mielenkiintoinen kirjoitus yhteisestä historiasta. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että historiankirjoittaminen on aina subjektiivista. Täysin objektiivinen historiankirjoitus on mahdotonta. Historiankirjoittamiseen vaikuttaa aina kirjoittajan oma positio, tutkimuksen kohde ja opitut tutkimustraditiot. Tämän vuoksi kirjoittaja ei koskaan täysin pysty "sammuttamaan itseään"
VastaaPoistaMielestäni ajatus yhteisestä historiankirjoittamisesta on mielenkiintoinen. Kirjoitustraditioiden ja erilaisten näkökulmien yhdistäminen historiankirjoittamisessa on varmasti hedelmällistä. Erityisen huolestuttavana voidaan myös pitää nyky-Venäjän varsin kritiikitöntä ja isänmaallista historiankirjoitusta. En silti usko, että erilaisten näkökulmien yhditäminen tulee kuitenkaan koskaa johtamaan täysin sopusointuiseen ja objektiiviseen kirjoittamiseen. Silti näen, että yhteisen, mahdollisimman objektiivisen, historian kirjoittaminen tulisi olla päämäärä johon historiankirjoituksessa olisi pyrittävä.