Internetin informaatiotulva ja tekstien määrä sekä laadun vaihtelu saattaa aiheuttaa kirjoittajalle ahdistuksen siitä, millainen teksti on hyvä ja millainen teksti saa lukijoita. Siksipä kokosin kaikille innokkaille kirjoittajille ohjeita siitä, miten luoda hyvä teksti.
1. Sekava ja päämäärätön kysymyksenasettelu on kaiken alku ja juuri. Ala reippaasti kirjoittaa, vaikka et ihan varsinaisesti tietäisi mistä kirjoitat – kyllä se siitä selkenee, tai jos ei selkene niin ei se mitään! Lukijan kannalta on mukavaa, jos kirjoitat tekstiäsi ajatuksenvirran muodossa ja tuot itsereflektion ja pohtimisen lukijankin näkyville, esimerkiksi näin: ”Enpä tiedä mistä sitä aloittaisi… hohhoijaa, vaikeaa tämä kirjoittaminen. Jospa vaan aloitan näin pohtimalla ääneen. Mikäs se holokausti olikaan ja miksi ne sitä vielä vatvoo siellä Ranskassa...” Älä turhaan myöskään mieti, miksi valitsemasi aihe on kirjoittamisen ja julkaisemisen arvoinen – tottakai se on, tämä on internet!
2. Aineiston esittely ja käyttö on täysin turhaa. Jos sinulla on aineistoa – mahtavaa, mutta älä silti esittele sitä, sillä muuten lukijat voisivat tarkastaa oletko oikeassa. Jos sinulla taas ei ole aineistoa, anna lukijoiden kuitenkin ymmärtää, että nojaat johonkin hyvin tärkeään ja vakuuttavaan aineistoon. Hyviä keinoja tähän ovat ”siinä yhdessä tutkimuksessa…” ja ”monet ovat sitä mieltä, että …” -tyyliset toteamukset. Ole mahdollisimman epämääräinen tässäkin tapauksessa, äläkä paljasta aineistoasi missään nimessä, vaikka sinua jopa uhkailtaisiin. Internetiin kirjoittavan elämä voi olla joskus jopa vaarallista.
3. Muotoile tekstistäsi salaperäinen ja sekava, jotta lukija joutuu tosissaan miettimään mitä oikein yrität sanoa. Johdonmukaisuus on yliarvostettua, sillä emme halua aliarvioida lukijaa, vaan pidämme heitä älykkäinä ja mediakriittisinä. Pompi tekstissäsi aiheesta toiseen vallattomasti, äläkä laadi kunnollista johdantoa tai lopetusta. Toisaalta taas myös yksinkertaisuus voi olla tehokeino, ja voit vetää mutkia suoriksi varsinkin johtopäätöksissä. Haluamme tarjota lukijoille haastetta ja ajateltavaa sekavan tekstilabyrintin muodossa, josta ei välttämättä ole poispääsyä.
4. Älä anna oman äänesi erottua tekstistä! Tämä liittyy osaltaan edellisiin kohteisiin, joiden mukaan haluamme tarjota lukijoille haastetta ja toisaalta piilottaa itsemme ja aineistomme. Passiivi ja yksikön toisen persoonan käyttö tekstissä on erityisen suotavaa, esimerkiksi: ”Jos sä niinkun mietit että…”.
5. Monessa paikassa kirjoitetaan viittaustekniikasta ja lähdeluettelosta, mutta ohita suosiolla ne vaatimukset: kuten aineisto, lähteetkin on pidettävä viimeiseen asti salassa. Aineiston tapaan kannattaa puhua ”eräistä tutkimuksista” ja ”joistain asiantuntijoista”. Jos innostut lainailemaan muita tutkijoita tai kirjoittajia, älä turhaan mainitse heitä nimeltä. Tämä on internet, jossa tekijänoikeudet ja kohteliaisuussäännöt saavat kyytiä!
6. Kieliasun selkeys on tärkeä kohta (ks. myös kohta 3). Muotoile tekstistäsi mahdollisimman sekava ja omaperäinen, jotta siihen kiinnitetään varmasti huomiota. Mieti erityisesti suhdettasi välimerkkeihin: huutomerkit (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1) ja kysymysmerkit (????) ovat paljon käytettyinä hienoja, pilkut ja pisteet ovat taas turhankin yleisiä, joten niitä kannattaa välttää. Kokeile myös kaikenlaisia muita merkkejä, kuten <3, :) jne.
7. Selkeään kieliasuun liittyen muista myös kielen ymmärrettävyys ja selkeys. Maallikon – tai yleensä kenenkään muunkaan – ei ole välttämätöntä ymmärtää tekstiäsi, ainakaan ilman älyllisiä ponnisteluja ja moneen kertaan lukemista. Monimutkaisten lauserakenteiden ei suinkaan tarvitse olla kieliopillisesti oikein tai hyvää kieltä, varsinkaan tieteellisissä teksteissä. Loputtoman pitkät virkkeet virkistävät tekstiäsi kummasti ja antavat sinusta oikein ammattitaitoisen kuvan! Jos taas yksinkertainen on makuusi, voit käyttää esimerkiksi pelkkiä sivulauseita.
8. Muista tuoda osaamisesi ilmi käyttämällä mahdollisimman paljon sivistyssanoja ja vieraskielisiä termejä. Tämäkin keino pönkittää asemaasi tieteen kentällä tai muuten vaan älykkäiden ihmisten joukossa. On kunnia, jos tekstiäsi saa lukea sivistyssanakirja kädessä.
9. Mieti, mitä uutta kirjoituksesi tuo esiin? No daa, kaikenlaista! Myös uutuudentuottaminen on nykyajan turhia hömpötyksiä. Kuluneet vertaukset ja kliseiset ajatukset ovat aivan yhtä tärkeitä, kun tuoreet kielikuvat ja teoriat.
10. Kun tekstisi on valmis, tuputa sitä innolla ja ylpeydellä joka paikkaan. Jos verkkojulkaisut eivät suostu julkaisemaan tekstiäsi artikkelina, tuki tekstilläsi jokainen keskustelupalsta ja erilaisten blogien kommenttipalstat, jotta kaikki voivat varmasti nauttia upeasta tekstistäsi. Ole tuotoksestasi ylpeä, äläkä suostu ottamaan vastaan negatiivista palautetta, sillä muut haluavat vain latistaa mielialasi. Älä perustele mielipiteitäsi, sillä ne ovat sinun ja olet oikeassa – argumentointi ja järkevä keskustelu ovat turhia. Älä suostu muuttamaan tekstiäsi, vaan levitä sen ilosanomaa ylpeänä ympäri verkkoa.
Tsemppiä kaikille tekstin tuottamiseen ja mukavia hetkiä internetin loputtomissa syövereissä!
- Liisa
Inspiraatiota kirjoitukseen tarjosivat:
Monet vaikeaselkoiset tenttikirjat ja tieteelliset artikkelit sekä tietysti monet omatekoiset, vaikeita termejä vilisevät luentomuistiinpanot.
Helsingin Sanomien keskustelupalsta, Suomi24.fi:n keskustelu ja monet muut internetin keskustelupalstat, joilla ihmisten älykkyys ja keskustelutaidot pääsevät loistamaan.
Kavatus & Aika: Yleisiä ohjeita kirjoittajalle.
Elore: Kirjoittajalle.
Kuva: Daryl Cagel's Political Cartoonists Index
torstai 26. marraskuuta 2009
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Open Access - hyötyä ja haastetta
Open Access - periaatteella julkaistuja materiaaleja voi kuka tahansa lukea ilmaiseksi Internetistä ja niitä on myös lupa kopioida, tulostaa ja linkittää vapaasti. Tämä käyttäjäystävällisyys onkin mielestäni yksi OA:n parhaista puolista; olen hyödyntänyt verkosta löytyviä tieteellisiä OA-aineistoja esimerkiksi kandi- sekä pro gradu -töitäni kirjoittaessani.
OA -toiminnan päämäärä: tieteellisen tiedon avoimen saatavuuden edistäminen sekä tasa-arvon lisääminen tasoittamalla taloudellisesti eri asemassa olevien tiedeinstituuttien välisiä eroja on kieltämättä jalo. Tässä OA:n tasa-arvoistavassa vaikutuksessa on kuitenkin yhä eräs suuri "mutta": mahdollisuus OA-materiaalin hyödyntämiseen edellyttää ensinnäkin jonkin verran tietoteknistä osaamista, laitteistoja sekä Internet-yhteyttä - asioita, jotka eivät suinkaan ole tänä päivänäkään itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa.
Mikäli mahdollisuudet OA -julkaisujen hyödyntämiseen ovat olemassa, on OA-materiaalien käyttö lukijana on suhteellisen helppoa. Ryhtyminen itse OA -julkaisijaksi vaatii kuitenkin jonkin verran tietoa: oman tutkimuksen julkaiseminen vapaasti verkossa saattaa suoda sille hyvinkin optimaalisen näkyvyyden, mutta verkkojulkaisemisen ihmemaassa seikkaileminen saattaa välillä aiheuttaa myös harmaita hiuksia.
Julkaistun materiaalin ollessa verkossa vapaasti kenen tahansa saatavilla korostuu tutkimuseettisten periaatteiden sekä oikeudellisten kysymysten huomioimisen tärkeys: tutkijan on esimerkiksi oltava perillä erilaisista aineistoihinsa ja julkaisuihinsa liittyvistä omistajuus- ja tekijänoikeuskysymyksistä.
Omasta kokemuksesta tiedän kuitenkin, että joskus tieteentekijän voi olla varsin vaikea hahmottaa verkkojulkaisemista koskevia säädöksiä ja sääntöjä – asiaa koskevat ohjeistukset saattavat olla sekavia ja jopa ristiriitaisia. Esimerkiksi sähköisessä muodossa julkaistua opinnäytetyötä (mm. sen sisältämää kuvallista aineistoa) saattavat koskea erilaiset tekijänoikeussäännöt kuin saman työn painettua versiota - tämän voi havaita esimerkiksi Turun yliopiston sivuilta löytyvästä ohjeistuksesta.
Toisaalta sitaattioikeuden periaatteiden mukaisesti tieteentekijän on "lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa" (Tekijänoikeuslaki 22§ (24.3.1995/446)) eikä tässä kohtaa laissa ole esimerkiksi määritelty tarkemmin erilaisia käytäntöjä eri medioiden kohdalle.
Muitakin mutkia Open Access -julkaisemisen maailmanvalloituksessa on ollut - ja on ilmeisesti edelleenkin. Joidenkin arvioiden mukaan verkossa ilmestyvät OA-tiedelehdet eivät tunnu vielä saavuttaneen painettujen lehtien veroista arvostusta, vaikka ne painettujen tiedelehtien tapaan noudattavatkin esimerkiksi tarkkoja laadunarviointikäytäntöjä, kuten vertaisarviointia.
OA-lehtien toimituksellisen toiminnan kuitenkin täytyy, toisin kuin painetuilla verrokeilla, syntyä useinkin puhtaasta talkoohengestä: julkaistun materiaalin ollessa ilmaiseksi lukijoiden saatavilla verkossa eivät OA -julkaisut pysty rahoittamaan toimintaansa kaupallisten julkaisujen tavoin esimerkiksi tilaajamaksujen avulla.
Tätä rahoitukseen liittyvää ongelmaa käsittelee esimerkiksi Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry:n julkaiseman Eloren päätoimittajan, Outi Fingerroosin pohdiskeleva artikkeli Open access ja tieteellisten aikakausjulkaisujen parempi huomen (Tieteessä tapahtuu -lehti 7/2005). Fingerroos toteaa OA-lehden julkaisemisen olevan “tieteen palon toteutumaa puhtaimmillaan”, koska siinä on turha pyrkiä rahallisen voiton tavoitteluun - lehteä tehdään useimmiten talkoohengessä. Fingerroos tuskaileekin sitä, ettei Elore ole useasta hakemuksesta ja tieteellisestä pätevyydestään huolimatta saanut pysyvää julkaisutukea.
Ilokseni sain kuitenkin huomata, että jotain edistystä on ilmeisesti ainakin Eloren kohdalla tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen tapahtunut. Näin päättelin lehden etusivulta löytyvästä kuvauksesta, jossa kirjoitetaan:
Elore on saanut Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisutukea vuoden 2006 alusta alkaen – eli heti kun julkaisutukia ohjattiin myös verkossa vapaasti julkaistaville lehdille.
Kaiken kaikkiaan Open Access vaikuttaa loppujen lopuksi ilmiönä olevan myötätuulessa. Ehkä OA -julkaisemisen pikkuhiljaa vakiinnuttamassa paikkansa yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona tiedemaailmassa, myös sen toimintatavat hahmottuvat selvemmiksi ja pitävämmiksi - niin toiminnan rahoittamisen kuin julkaisijoille suunnatun käyttäjäopastuksenkin osalta.
Lähteet:
Humanistisen tiedekunnan Pro gradu -tutkielmien julkaiseminen Turun yliopiston julkaisuarkistossa
Open access ja tieteellisten aikakausjulkaisujen parempi huomen, Tieteessä tapahtuu -lehti 7/2005.
Lisäksi kirjoitukseen innoitusta antamassa oli myös Open Access -julkaisemisesta Historian verkkojulkaisemisen kurssilla käyty verkkokeskustelu.
Tekijänoikeuksien rikkominen
Nykyisessä globalisoituneessa, internetin maailmassamme plagiointi ja tekijänoikeuksien loukkaukset käyvät yhä yleisimmiksi. Suorat käännökset ja lainaukset on helppo tapa kirjoittaa tekstiä, mutta myös se väärä tapa. Valitettavasti tekijänoikeuksien rikkomuksia on erittäin vaikea valvoa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Hyvä esimerkki tästä ovat yliopistot. Yliopistoissa valvotaan tarkasti tekijänoikeuksia ja rikkomuksiin suhtaudutaan vakavasti. Tiukalla lähdeluettelon ja viitteiden merkitsemistavalla karsitaan plagioinnin mahdollisuuksia. Pienemmissä töissä huiputtajat voivat päästä pälkähästä, mutta pro gradu –tutkielmia valvotaan ja vilppi huomataan helposti. Onneksi plagiointi yritykset ovat harvinaisia tiedekunnissa, mutta silloin tällöin näitäkin putkahtaa esiin, erityisesti internetin tultua helpottamaan helppoa kopioimista.
Tekijänoikeuksien rikkomus on kiusallista kaikille osapuolille ja siitä rangaistaan, joskin melko lievästi. Tulisiko rangaistuksen siis olla suurempi, jotta yrittäjiä saataisiin karsittua? Pitäisikö kopioijan maine pilata ja erottaa hänet heti yliopistosta? Tuskinpa sentään. Uskoisin varoituksen riittävän ensimmäisellä kerralla, jolloin tekijä toivon mukaan jättää vastaisuudessa huiputtamisen sikseen. Loppujen lopuksi, tulevaisuudessa vilppi ei tule kuitenkaan kannattamaan.
Tekijänoikeusrikkomuksia tapahtuu myös muualla, kuin yliopistossa. Plagiointi on ongelmana myös alakouluissa. Aiheesta voi lukea lisää YLEn uutisesta.
Tekijänoikeuksien rikkomus on kiusallista kaikille osapuolille ja siitä rangaistaan, joskin melko lievästi. Tulisiko rangaistuksen siis olla suurempi, jotta yrittäjiä saataisiin karsittua? Pitäisikö kopioijan maine pilata ja erottaa hänet heti yliopistosta? Tuskinpa sentään. Uskoisin varoituksen riittävän ensimmäisellä kerralla, jolloin tekijä toivon mukaan jättää vastaisuudessa huiputtamisen sikseen. Loppujen lopuksi, tulevaisuudessa vilppi ei tule kuitenkaan kannattamaan.
Tekijänoikeusrikkomuksia tapahtuu myös muualla, kuin yliopistossa. Plagiointi on ongelmana myös alakouluissa. Aiheesta voi lukea lisää YLEn uutisesta.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Tasapuolista tiedonlevitystä?
Internet on helppo ja nopea keino siirtää tietoa maailman ääreltä toiselle. Julkaisemiskynnys on matala, kuka tahansa voi luoda oman sivuston ja julkaista siellä mieleistään materiaalia. Vai voiko?
Internetiä pidetään mahdollisuuksien kultamaana kuin Amerikkaa aikanaan, mutta valitettavan moni jää tämän tietolähteen ulkopuolelle tavalla tai toisella. Syitä riittää. Esimerkiksi, vain marginaalinen osa ihmisistä omistaa tietokoneen ja nettiyhteyden koneeseensa. Kyseisten hyödykkeiden omistamiseen ovat etuoikeutettuja suurimmaksi osaksi läntisen kulttuuripiirin asukkaat, sekä varakkaimmat sosiaaliluokat. Näistäkin ihmisistä osa ei oman valtionsa, tai jonkin toisen tahon ylläpitämän valvonnan takia, pääse selaamaan kuin murto-osaa tarjolla olevasta informaatiosta.
Amnesty kertoo maakohtaisten tiedotteidensa alla, kuinka Kiinassa on lähivuosina muun muassa suljettu Internetissä toimiva uutispalvelu ja kuinka Internet-kahviloiden perustaminen on kiellettyä. Toimittajien työtä ja raportointimahdollisuuksia rajoitetaan, sanat ”vapaus”, ”ihmisoikeudet” ja ”demokratia” ovat Internet-poliiseille punainen vaate. Demokraattista? Ei. Lisäksi ne viralliset tahot, jotka (muuallakin kuin Kiinassa) syöttävät tietoa kaikkien luettavaksi, päättävät, mitä julkaistaan ja mikä jää odottamaan vuoroaan pöytälaatikkoon. Päätös tehdään niin varojen, poliittisten takoitusten kuin mielenkiinnonkin puitteissa. Tieto on valtaa ja sitä panttaamalla on helppo hallita laajojakin ihmisryhmiä.
Voimmeko näiden tietojen valossa siis pitää Internetiä demokraattisena tiedonlähteenä? Mielestäni emme, mutta tällä hetkellä se on kenties vaihtoehdoista tasapuolisin keino tiedonhankinnalle ja –levittämiselle.
Ulkoministeriön kehitysviestinnän artikkeli sananvapaudesta
Amnesty - Ihmisoikeuksista yleisesti
Internet ja demokratia
Olen pohtinut monasti tietoverkkoyhteiskunnan demokratiaa. Onko sitä, millaista se on ja miten se toimii tiedeyhteisöissä Suomessa ja maailmassa yleisesti?
Tiedeyhteisöjen ulkopuolella internetin demokratia on mielestäni vähän niin ja näin. Olen sitä mieltä, että internetin maailmanlaajuinen voittokulku ei missään nimessä ole tasapuolinen kaikille kansalaisille. Suuri osa nimittäin jää väistämättä sähköisen viestinnän (internetin) ulkopuolelle syystä, että henkilöllä esimerkiksi ei ole varaa hankkia tarvittavia koneita ja muita resursseja (työttömät, syrjäytyneet, ikä-ihmiset, laitoksissa elävät vanhukset, sairautensa vuoksi "poissa" yhteiskunnasta, monet vammaiset jne.).
Koko maailmaa ajatellen tietoverkkojen ulkopuolelle jää väistämättä ns. kolmannen maailman ihmiset, joilla ei ole edes perinteistä lukutaitoa puhumattakaan medialukutaidosta, joka on opeteltava taito - itse kullakin. Pitää muistaa, että vain noin 12 % koko maailman ihmisistä tulee lukutaidollaan hyvin toimeen, loput osaavat lukea vain vähän (esim. lääkepurkin etiketin ja annosteluohjeet) ja suuri osa ihmisistä ei siis osaa lukea ollenkaan! Tätä suurta epäkohtaa ajatellen on vaikea muistaa, että elämme 2000-lukua.
Tiedeyhteisöissä kautta maailman ja erityisesti meillä Suomessa internetin tarjoama demokratia toki toimii ja esimerkiksi tiedeyhteisöjen kansainväliset sisäiset tietoverkot ja -kirjastot ovat kaikkien opiskelijoiden käytössä – tai ainakin pitäisi olla. Myös tieteellisten artikkelien kirjoittajat voivat julkaista kirjoituksiaan sähköisessä muodossa esimerkiksi artikkelitietokanta ARTO:ssa. https://arto.linneanet.fi/no_access.htm
Asia ei kuitenkaan aina ole näin, sillä turkulainen tutkija Meri Heinonen kirjoittaa vuonna 2005 otsikolla Miksi minua ei löydy ARTOsta: http://www.ennenjanyt.net/2005_4/heinonen.html
Tosin tänä päivänä tilanne saattaa olla toinen, mutta kannattaa kuitenkin lukea Meri Heinosen artikkeli ajatuksella ja pohtia demokratiaa tästä näkövinkkelistä uudelleen.
Tiedeyhteisöjen ulkopuolella internetin demokratia on mielestäni vähän niin ja näin. Olen sitä mieltä, että internetin maailmanlaajuinen voittokulku ei missään nimessä ole tasapuolinen kaikille kansalaisille. Suuri osa nimittäin jää väistämättä sähköisen viestinnän (internetin) ulkopuolelle syystä, että henkilöllä esimerkiksi ei ole varaa hankkia tarvittavia koneita ja muita resursseja (työttömät, syrjäytyneet, ikä-ihmiset, laitoksissa elävät vanhukset, sairautensa vuoksi "poissa" yhteiskunnasta, monet vammaiset jne.).
Koko maailmaa ajatellen tietoverkkojen ulkopuolelle jää väistämättä ns. kolmannen maailman ihmiset, joilla ei ole edes perinteistä lukutaitoa puhumattakaan medialukutaidosta, joka on opeteltava taito - itse kullakin. Pitää muistaa, että vain noin 12 % koko maailman ihmisistä tulee lukutaidollaan hyvin toimeen, loput osaavat lukea vain vähän (esim. lääkepurkin etiketin ja annosteluohjeet) ja suuri osa ihmisistä ei siis osaa lukea ollenkaan! Tätä suurta epäkohtaa ajatellen on vaikea muistaa, että elämme 2000-lukua.
Tiedeyhteisöissä kautta maailman ja erityisesti meillä Suomessa internetin tarjoama demokratia toki toimii ja esimerkiksi tiedeyhteisöjen kansainväliset sisäiset tietoverkot ja -kirjastot ovat kaikkien opiskelijoiden käytössä – tai ainakin pitäisi olla. Myös tieteellisten artikkelien kirjoittajat voivat julkaista kirjoituksiaan sähköisessä muodossa esimerkiksi artikkelitietokanta ARTO:ssa. https://arto.linneanet.fi/no_access.htm
Asia ei kuitenkaan aina ole näin, sillä turkulainen tutkija Meri Heinonen kirjoittaa vuonna 2005 otsikolla Miksi minua ei löydy ARTOsta: http://www.ennenjanyt.net/2005_4/heinonen.html
Tosin tänä päivänä tilanne saattaa olla toinen, mutta kannattaa kuitenkin lukea Meri Heinosen artikkeli ajatuksella ja pohtia demokratiaa tästä näkövinkkelistä uudelleen.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Hyötyä ja kaupallisuutta
Luin juuri uusimman Satakunnan kansan Virta-liitteen. Sivulla kolme oli juttu blogin kaupallistamisesta. Artikkeli herätti kiinnostavia kysymyksiä ja aloin miettiä, minkälaisia blogeja yleensä kaupallistetaan ja mitä hyötyä bloggauksesta voi saada, siis hyvän mielen lisäksi. Entä miten näitä blogin hyödyntämiskeinoja voi soveltaa historiablogeihin? Virran jutussa haastattelussa on Tarkkamarkka-blogilla itseään elättävä hämeenlinnalainen Markus Ossi, joka antaa kirjoituksissaan lukijoilleen säästövinkkejä. Ossin mukaan pienten lisätulojen hankkiminen tekstimainoksilla on helppoa. Tällainen onnistuu esimerkiksi Googlen Adsense –tekstimainoksilla, joista voi saada kuukaudessa tuloja noin 5-50 euroa. Rikastumaan mainoksilla ei siis helposti pääse ja kohtalaiset tulot vaativat jo enemmän työtä. Ossilla kaupallistaminen on sujunut hyvin, muttei hänkään tienaa päätoimisella blogillaan silti kuin puolet siitä kuin palkkatöissä ollessaan ansaitsi.
Mainokset siis ovat eräs avain tuloihin. Kun tutustuu AdSense-ohjelmaan, voi huomata että mainosten lisäämisessä on omat vaikeutensa. AdSenseen vaikuttaa liittyvän suuri määrä ohjelmasääntöjä, jotka mahdollisesti saattavat hankaloittaa bloggaamista. Myös Tradedoubler tarjoaa ansaitsemiskeinoja web-sivuille. Hyviä esimerkkejä kaupallistetuista blogeista ovat lukuisat muotiblogit, joiden imagoon mainokset sopivatkin.
Esittelen tässä muutaman suositun sivuston, joihin törmäsin pohtiessani blogeista saatavaa hyötyä. Eräs erittäin suosittu muotiblogi vaikuttaa olevan MouMou mouruaa, jolla on 758 lukijaa ja reunapalkki täynnä mainoksia. Toisenlainen menestystarina on outoihin ilmiöihin keskittyvä Paranormaaliblogi, joka aloitti pienestä, mutta eteni mainostajien hankkimisesta jopa oman shopin perustamiseen. Blogin pitäjä kirjoittaa aloittaneensa blogin vuonna 2007 huomattuaan, ettei vastaavaa suomenkielistä blogia ollut lainkaan olemassa.
Hyvä ja omaperäinen idea on siis suosion salaisuus. Mainokset ja historiablogi eivät silti mielestäni sovi välttämättä yhteen, sillä humanististen tieteiden perinteeseen kaupallisuus ja mainosvalta eivät yleensä ole kuuluneet. Mainokset saattavat jopa rajoittaa blogikirjoituksia, sillä oletettavasti niiden täytyisi sopia mainostajien imagoon.
Kuitenkin toinen Markus Ossin esilletuoma blogihyöty on käyttökelpoinen myös historioitsijalle. Ossi kertoo, että ”bloggaamalla voi yrittää saada itselleen johtavan asiantuntijan aseman.” Tämä voisi olla hyvä syy juuri tietynlaisen historiablogin pitämiseen. Historioitsija voi blogin kautta kaupitella asiantuntemustaan ja liittää blogin jopa osaksi sähköistä curriculum vitaeaan. Saattaisin jopa kuvitella, että tutkija voisi saada vaikkapa luentopyyntöjä keskittymällä tiettyyn tutkimustaan tukevaan osa-alueeseen blogissaan. Blogia suunnitellessa kannattaa miettiä tarkkaan, minkälaiselle historiablogille olisi vielä tilaa ja kysyntää, unohtamatta tietysti omia kiinnostuksenkohteitaan. Agricola-historiafoorumilla voi tutustua historiablogeihin.
Tärkeintä blogin pitäjälle on tietysti yleisön huomion herättäminen. Blogin tunnettavuutta voi lisätä muun muassa ilmoittamalla sen Blogilista -palveluun, jonne kerätään suomalaisten pitämiä tai suomalaisia asioita käsitteleviä blogeja.
Lähteet ja lisätietoa:
Blogilista
Bloggaaja
Satakunnan Kansa,Virta Nro 47, 20.11.-26.11.2009. Satakunnan Kansan viikkoliite, SK-Print 2009.
Mainokset siis ovat eräs avain tuloihin. Kun tutustuu AdSense-ohjelmaan, voi huomata että mainosten lisäämisessä on omat vaikeutensa. AdSenseen vaikuttaa liittyvän suuri määrä ohjelmasääntöjä, jotka mahdollisesti saattavat hankaloittaa bloggaamista. Myös Tradedoubler tarjoaa ansaitsemiskeinoja web-sivuille. Hyviä esimerkkejä kaupallistetuista blogeista ovat lukuisat muotiblogit, joiden imagoon mainokset sopivatkin.
Esittelen tässä muutaman suositun sivuston, joihin törmäsin pohtiessani blogeista saatavaa hyötyä. Eräs erittäin suosittu muotiblogi vaikuttaa olevan MouMou mouruaa, jolla on 758 lukijaa ja reunapalkki täynnä mainoksia. Toisenlainen menestystarina on outoihin ilmiöihin keskittyvä Paranormaaliblogi, joka aloitti pienestä, mutta eteni mainostajien hankkimisesta jopa oman shopin perustamiseen. Blogin pitäjä kirjoittaa aloittaneensa blogin vuonna 2007 huomattuaan, ettei vastaavaa suomenkielistä blogia ollut lainkaan olemassa.
Hyvä ja omaperäinen idea on siis suosion salaisuus. Mainokset ja historiablogi eivät silti mielestäni sovi välttämättä yhteen, sillä humanististen tieteiden perinteeseen kaupallisuus ja mainosvalta eivät yleensä ole kuuluneet. Mainokset saattavat jopa rajoittaa blogikirjoituksia, sillä oletettavasti niiden täytyisi sopia mainostajien imagoon.
Kuitenkin toinen Markus Ossin esilletuoma blogihyöty on käyttökelpoinen myös historioitsijalle. Ossi kertoo, että ”bloggaamalla voi yrittää saada itselleen johtavan asiantuntijan aseman.” Tämä voisi olla hyvä syy juuri tietynlaisen historiablogin pitämiseen. Historioitsija voi blogin kautta kaupitella asiantuntemustaan ja liittää blogin jopa osaksi sähköistä curriculum vitaeaan. Saattaisin jopa kuvitella, että tutkija voisi saada vaikkapa luentopyyntöjä keskittymällä tiettyyn tutkimustaan tukevaan osa-alueeseen blogissaan. Blogia suunnitellessa kannattaa miettiä tarkkaan, minkälaiselle historiablogille olisi vielä tilaa ja kysyntää, unohtamatta tietysti omia kiinnostuksenkohteitaan. Agricola-historiafoorumilla voi tutustua historiablogeihin.
Tärkeintä blogin pitäjälle on tietysti yleisön huomion herättäminen. Blogin tunnettavuutta voi lisätä muun muassa ilmoittamalla sen Blogilista -palveluun, jonne kerätään suomalaisten pitämiä tai suomalaisia asioita käsitteleviä blogeja.
Lähteet ja lisätietoa:
Blogilista
Bloggaaja
Satakunnan Kansa,Virta Nro 47, 20.11.-26.11.2009. Satakunnan Kansan viikkoliite, SK-Print 2009.
Ideavaras vai tiedon levittäjä?
Eilisessä www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=260/1314 Journalisti-lehdessä (Journalisti 20/2009) oli Jaakko Kilpeläisen mielenkiintoinen artikkeli ideavarkauksista. Kun freelance-toimittajuus yleistyy, myös ideavarkaudet muuttuvat yhä härskimmiksi. Free saa ylensä palkkionsa itse ideoimistaan ja tarjoamistaan jutuista. Joskus kuitenkin lehdet tekevät niin, etteivät ne osta free-toimittajan ideaa, mutta kas kummaa, muutaman kuukauden päästä juuri samainen idea samalla näkökulmalla ilmestyy lehdessä – vakituisen toimittajan kirjoittamana. Journalistiliiton työehtoasiamies Valtteri Aaltonen osaa kertoa, että tekijänoikeussuoja ei suojaa ideaa. Ideavarkaus ei ole rikosnimike, vaan ennemminkin ammattitermi. Ideavarkauksien yleistyminen on harmillista ja halpamaista, etenkin kun kyseessä on free-toimittajan elanto. Toisaalta, osa ideoista on niin ajankohtaisia, että ne pälkähtävät monen toimittajan mieleen samaan aikaan.
Internetin ideavarkaudet ovat oma lukunsa, etenkin uutisten kohdalla. Sitä ei pidetä enää edes mitenkään paheksuttavana, että verkkouutisia kopioidaan lehdestä ja maasta toiseen. Esimerkiksi Kauppalehden verkkosivuilla työskennellyt ystäväni kertoi, että hänen työhönsä kuuluu alituinen ulkomaalaisten lehtien seuraaminen. Kun New York Times tai Washington Post julkaisee jotain mullistavaa, kilpaillaan suomalaisilla verkkosivuilla siitä, kuka ehtii ensimmäisenä napata uutisen omille sivuilleen, yleensä toki alkuperäislähdettä käyttäen ”Washington Postin uutisen mukaan..”. En näe tässä välttämättä mitään moraalisesti arveluttavaa, sillä on lukijoiden ja suomalaisten etu, että tieto kulkee nopeasti, siitähän globalisaatiossa on usein kyse.
Internetin ideavarkaudet ovat oma lukunsa, etenkin uutisten kohdalla. Sitä ei pidetä enää edes mitenkään paheksuttavana, että verkkouutisia kopioidaan lehdestä ja maasta toiseen. Esimerkiksi Kauppalehden verkkosivuilla työskennellyt ystäväni kertoi, että hänen työhönsä kuuluu alituinen ulkomaalaisten lehtien seuraaminen. Kun New York Times tai Washington Post julkaisee jotain mullistavaa, kilpaillaan suomalaisilla verkkosivuilla siitä, kuka ehtii ensimmäisenä napata uutisen omille sivuilleen, yleensä toki alkuperäislähdettä käyttäen ”Washington Postin uutisen mukaan..”. En näe tässä välttämättä mitään moraalisesti arveluttavaa, sillä on lukijoiden ja suomalaisten etu, että tieto kulkee nopeasti, siitähän globalisaatiossa on usein kyse.
torstai 19. marraskuuta 2009
Bloggaamisesta
Blogeja on erilaisia. On käsityöblogeja, poliittisia blogeja, sarjakuvablogeja, japanilaiseen kulttuuriin keskittyviä blogeja, kokkausblogeja.... blogeja eri aiheisia blogeja on joka lähtöön! Tyy tiedottaa ajankohtaisista asioistaan blogissaan. Varmasti sekin kertoo jotain, että paperinen mediakin siirtyy bloggaamaan, kuten Trendi, Olivia ja MeNaiset sekä Hesari. Blogia voi käyttää kaveripiirin koossa pitäjänä aivan kuten Facebookiakin. Kesällä Finconissa Big is Better but small is beautifull - paneelissa internet scifi - kirjailija Cheryl Morgan totesi, blogien syntyneen kiireiseen maailmaan. Twitter oli seuraava askel, kun aikaa ei ollut lukea eikä kirjoittaa enää blogitekstejä. Twitter in plain English - videon mukaan Twitter on puolestaan väline, jolla saadaan tietää mitä seuraamamme ihmiset tekevät blogipostaustensa välillä.
Erilaiset ihmiset lukevat eri blogeja eri syistä. Itse en keksi historian blogille muuta syytä, kuin oman tieteellisen käyntikortin luominen, kuten Annastiina toteaa tekstissään Blogi ja historiablogi. Itse kirjoitin kandia tehdessäni jonkin verran kenttäpäiväkirjaa blogimuotoon toivoen samalla kommentteja työhöni laajemmalta lukijakunnalta. Kirjoittaminen on jäänyt kommenttien puuttuessa. Onkin mielenkiintoista pohtia kirjoittaako bloggaaja enemmän itselleen vai lukijoilleen. Ainakin päiväkirjamaisissa blogeissa kyseessä on sekä oman itsensä purkaminen, että yhteydenpito kavereihin. Verrattuna kuiten painettuun mediaan, blogi on käytännöllinen, sillä asioita ei tarvitse selittää vaan selittämisen voi hoitaa videoin, kuvin ja linkittämällä. Tämä jättää tilaa kirjoittajan omille ajatuksille ja pohdinnoille.
Blogien historiassa on ollut linkkiblogeja, jotka listasivat tietyn aihealueen linkkejä. Nykyään oman kiinnostuksen kohteensa internet-sivuja löytää helposti mm. Stumble upon palvelun avulla. Blogien ulkonäön ja sisällön muutokseen ovat varmasti vaikuttaneet, osaamisen lisääntyminen blogien luonti palvelujen, ja internetin käytön kasvu.
Toisin kuin virallisia painettuja ja verkkojukaisuja, kukaan ei valvo blogien julkaisuja. Ei ole pitkä aika, kun blogissa kirjoitettua tekstiä puitiin oikeudessa kunnianloukkauksena. Kirjoittaja voi piiloutua verkossa anonymiteetin taakse, mutta kuinka pitkälle se kantaa? Vaikka itse kirjoitan blogeissa monesti henkilökohtaisistakin asioista, en usko sen vaikuttavan ihmisten minuun suhtautumiseen sen enempää kuin kertomatta jättäminenkään. Kuinka paljon tekstillä voi loukata? ja loukkauksista puheen ollen....
Lyhyt ohjeistus
Hei!
Lisätkää oma blogilastunne tänne blogiin. Kommentoikaa toisten blogilastuja ja pohtikaa esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Vastaako lastu omaa käsitystäsi hyvästä blogimerkinnästä? Onko lastun tekstilaji sopiva blogiin? Mitä muuttaisit lastussa, jotta se olisi vielä parempi blogimerkintä (lisäisitkö mielipiteitä, informaatiota, ulkopuolisia linkkejä, yms.)?
Kuten viikolla 10, on tälläkin viikolla tarkoitus pohtia tällä kertaa teidän kirjoittamienne tekstien avulla miten blogiin olisi hyvä kirjoittaa.
Tällä hetkellä blogi on suljettu muilta, eli ainoastaan me voimme lukea tätä. Jos teille käy, voisimme avata blogin muutaman viikon päästä ja voisitte vastaisuudessakin käyttää tätä alustana kaikenlaiselle historiaan, kirjoittamiseen ja toimittamiseen liittyvään pohdintaan. Samalla antaisin teille kaikille blogin hallintaoikeudet, joten voisitte halutessanne muokata esimerkiksi blogin ulkoasua tai nimeä. Ilmoitelkaa jos haluatte ehdottomasti, että blogi pidetään vastaisuudessakin muilta suljettuna.
Yst. terv.
Annastiina
Lisätkää oma blogilastunne tänne blogiin. Kommentoikaa toisten blogilastuja ja pohtikaa esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Vastaako lastu omaa käsitystäsi hyvästä blogimerkinnästä? Onko lastun tekstilaji sopiva blogiin? Mitä muuttaisit lastussa, jotta se olisi vielä parempi blogimerkintä (lisäisitkö mielipiteitä, informaatiota, ulkopuolisia linkkejä, yms.)?
Kuten viikolla 10, on tälläkin viikolla tarkoitus pohtia tällä kertaa teidän kirjoittamienne tekstien avulla miten blogiin olisi hyvä kirjoittaa.
Tällä hetkellä blogi on suljettu muilta, eli ainoastaan me voimme lukea tätä. Jos teille käy, voisimme avata blogin muutaman viikon päästä ja voisitte vastaisuudessakin käyttää tätä alustana kaikenlaiselle historiaan, kirjoittamiseen ja toimittamiseen liittyvään pohdintaan. Samalla antaisin teille kaikille blogin hallintaoikeudet, joten voisitte halutessanne muokata esimerkiksi blogin ulkoasua tai nimeä. Ilmoitelkaa jos haluatte ehdottomasti, että blogi pidetään vastaisuudessakin muilta suljettuna.
Yst. terv.
Annastiina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)